Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tänne sitten tarinat! Ylläpitäjät arvostelevat tarinasi pituuden, oikeinkirjoituksen ja juonen perusteella. Saat niistä kpt, jotka lisätään hahmosi sivuille. Lisää tietoa tarinoiden kirjoittamisesta Maailma-osion Info-alakategoriassa!

Kirjoita vuoropuhelut näin:

"Hei, Karhunkynsi!" Unikkosilmä huudahti.

Eli lainausmerkeillä.

Ajatukset (sulkujen) *tähtien* tai #risuaitojen# väliin. Näin:

*Joko hän tuli?* Salamahäntä mietti.

#Joko hän tuli?# Salamahäntä mietti.

(Joko hän tuli?) Salamahäntä mietti.

Voit kirjoittaa yksikön ensimmäisessä (y.1.p) tai yksikön kolmannessa (y.3.p) persoonassa.

Mukavia kirjoitushetkiä! :D

 1  2  3  4  5  6  > [ Kirjoita ]

Nimi: Liekkitassu

29.03.2020 12:52
Feeniksinsulka, Puhuriklaani

"Aih", Tuulitähti henkäisi ja vilkaisin häneen pelästyneesti.
"Oletko VARMASTI kunnossa?"
"Olen, olen", Tuulitähti vastasi, vaikka kuulosti siltä että häneen sattui ja paljon.
"Pitäisikö sinun muuttaa jo pentutarhaan?" kysyin varovasti. Tuulitähti pudisti päätään.
"Ei!"
"Kyllähän sinun-"
"Olen ihan kunn-aih!"
"Syntyvätkö pennut nyt?" kysyin, ja huomasin kuulostavani kauhistuneelta. Entä jos kaikki ei menisikään niin hyvin kuin pitäisi, tai vieläkin huonommin?

//Tuulituuli?

Nimi: LaiskaLiekki

25.03.2020 17:35
Ömm laitoin nää kpt nyt vähän oudosti kun en jaksa vastata kaikkiin xd

Tuulitähti 9kp

Omenapentu 55kp!! :O

Kimalaistassu 61kp!! :oo

Pelkopentu 35kp

Kuuratassu 29kp

Ja liekki on ollu tuhma niin se ei saa yhtään kp:ta >:D

Nimi: Liekkitassu

24.03.2020 19:45
Kettutassu, Puhuriklaani


Vilkaisin veden alla räpiköivää Kuuratassua nopeasti. Luuliko naaras, että pelastaisin hänet? Hän taisi olla hieman tyhmä. Mitä minä siitä hyötyisin?
"Auta, Kettut-plurp" Kuuratassulla meni vettä henkeen. Vilkaisin häntä ivallisesti ja näytin kieltä. Kohta hän olisi mennyttä. Suljin hetkeksi silmäni, että voisin rauhassa kuunnella naaraan kauhunhuutoja ennen kuin hän kuolisi. Samassa tapahtui jotain outoa: Jalkani liikkuivat itsepäisesti kohti luolaa, ja pääni kurotti nappaamaan Kuuratassua niskasta. Hilasin vaivalloisesti hieman vanhemman oppilaan pois vedestä, ja laskin hänet hellästi maahan. Mitä minä olin oikein tehnyt?! Enkö osannut enää liikuttaa omia jalkojani oikein?
"Kiitos", Kuuratassu sanoi, mutta vilkaisi minua oudoksuvasti. Kohautin lapojani nopeasti, ja käänsin pääni pois.
"Saat sitten auttaa minua joskus", murahdin, sillä en keksinyt mitään muuta sanottavaa. "Tai saatat vaikka kuolla typeriin omatunnontuskiisi"

//Kuura??

Nimi: Sipuli

22.03.2020 22:09
Jaahas, unohdin laittaa jatkot feenikselle xd.... mutta siis, feeniks? Hihi

Nimi: Sipuli

22.03.2020 10:36
"Hei, Feeniksinsulka." mutisin väsyneesti käveltyäni pesäni luota kollin luokse.
"Hei." Feeniksinsulka tervehti.
"Minulla olisi sinulle asiaa." jatkoin ja katsoin tiiviisti kolliin. Tämä alkoi näyttää kiinnostuneelle, ja samalla pelokkaalle.
"Minä... Aamulehti on todennut..." yritin kertoa, mutta sain tirskahduksen ilmaan kun Feeniksinsulka katsoi minua outo pelokas katse silmissään.
"Eiei, ei minulla ole sairautta jos sitä luulet!" naurahdin. Miten Feeniksinsulka voi olla niin höpsö.
"Ai." tämä äännähti helpottuneena.
"Odotan pentujasi." paljastin, ja tunsin potkaissun vatsassani.
"Aih." äännähdin kevyesti.

Nimi: Liekkitassu

22.03.2020 10:12
Feeniksinsulka, Puhuriklaani

"Feeniksinsulka kävi herättämässä minut, ja vei minut ulos. Hän pyysi minua kumppanikseen, ja suostuin", Tuulitähti vastasi tyynesti. Nyökkäsin klaanille, niin kuin Tuulitähden kertoma ei olisi riittänyt. Saimme muutaman onnittelun, mutta useimmat näyttivät vain hämmästyneeltä. Muutama vihainenkin katse etsiytyi katsekontaktiin kanssani. Huokaisin. Eivätkö kaikki olleet onnellisia puolestamme?

...

Oli kulunut muutama auringonnousu siitä, kun olimme käyneet sillä pienellä, mutta merkityksellisellä yökävelyllä. Tuulitähti oli alkanut käyttäytyä lievästi sanottuen oudosti. Hän oli väsynyt, söi liian vähän, eikä minunkaan seurani tuntunut kelpaavan. Lisäksi hänen mahansa oli kasvanut aika lailla. Sieltä naaras nyt tulikin, päällikön pesän luota.
"Tuulitähti?"

// Sama mitä feeniksin kysyi xD Tuulitähti?

Nimi: Tähdenlento

18.03.2020 21:48
Kuuratassu, Puhuriklaani

Oli aikainen aamu ja yritin karistaa silmistäni viimeisetkin unenrippeet. Kimalaistassu ja Minttutassu olivat ehtineet jo lähteä. Vain Kettutassu oli pesässä. Aloin nuolla itseäni puhtaaksi. Vilkaisin Kettutassua, joka oli lähtemäisillään. En pitänyt kollista, koska hän oli ilkeä melkein kaikille. Kuulin Saniaislehvän huudon aukiolta. Nousin hitaasti ylös ja kävelin hänen luokseen.
”Menemme tänään metsälle Kettutassun ja Minttuviiksen kanssa”, mestari sanoi. Kiva, en pääsisi eroon siitä kissasta. Kettutassukaan ei näyttänyt kovin innostuneelta.
”Minne menemme?” esitin kysymykseni Saniaislehvälle, mutta Minttuviiksi vastasi:
”Koloille, sieltä pitäisi saada hyvin kaneja.”

Saavuttuamme koloille rupesimme tietysti ensin saalistamaan kaneja. Ainakin se oli helpompaa kuin taistelu! Kanit olivat yllättävän vikkeliä, mutta niiden perässä oli kiva juosta. Kettutassu ja minä olimme lähteneet kauemmas eikä mestareita enää näkynyt. Epähuomiossani päästin kanin karkuun, joka kirjaimellisesti loikki jalkoihini. Minua hiukan nolotti, kun Kettutassu oli nähnyt sen. Haistoin uudelleen ilmaa ja haistoin toisen kanin. Tällä kertaa minä saisin sen kiinni! Kettutassu oli tietenkin myös haistanut sen. Hän pinkaisi juoksuun, mutta kani katosi koloon enkä nähnyt enää Kettutassua. Hetkinen tosiaan, ei kai hän ollut mennyt kanin perässä koloon?

Asetuin kolon viereen ja näin vilauksen hänen oranssista turkistaan.
”Kettutassu, oletko kunnossa?” huusin alas. Kettutassun ääni kuului vaimeana alhaalta.
”Joo, en minä muuta kuin juuri tippunut parin ketunmittaa alas!” Vaikka ääni oli hiljainen siitä kuului selvästi siltikin ivallinen äänensävy.
”Minä tulen sinne alas”, sanoin ja aloin laskeutumaan alas. Kettutassu kuului sanovan ei, mutta en välittänyt. Löysin nopeasti jalkojensijat ja laskeuduin kiviselle pinnalle. Edessä kohosi hämmästyttävä näky. Suuri vesilähde tai mikä ikinä olikaan. Kettutassukin katseli sitä ihmeissään.
”Enkä minä kieltänyt sinua tulemasta”, kolli kysyi suuttuneena.
”No ei sillä väliä, minä olen nyt täällä kumminkin”, sanoin. Pitikö kollin olla noin äksy, vaikka oli juuri löytänyt jotain ihmeellistä.

Käänsin katseeni takaisin vesilähteeseen. Aivan kuin se olisi suurentunut. Silloin näin sen suurentuvan lisää. Se oli jo melkein Kettutassun kohdalla.
”Ööh... Kettutassu, meidän kannattaisi lähteä”, sanoin epäröivästi.
”Miksi ihmeessä?” oppilas kysyi, mutta vesi osui juuri silloin häneen ja hän pomppasi seisaalleen.

Ylöskapuaminen oli huomattavasti vaikeampaa ja vesi nousi nousemistaan. Annoin Kettutassun edeltä ja hän kapusi puolessa välissä. Vesi oli kumminkin noussut niin korkeaksi, että se ylettyi kaulaan asti. Näin Kettutassun nousevan viimeisetkin askelmat, mutta sitten näin vain vettä. Yritin pidättää hengitystä, mutta en jaksaisi kauaa. Hapuilin askeamia ja yritin nousta, mutta vesi oli aivan liian korkealla. En haistanut tai kuullut Kettutassua enää. Oliko hän lähtenyt? En ollut Pisaraklaanin kissa, joten osannut uida, mutta yritin päästä kohti pintaa. Näin oranssin kissan kuvajaisen vedessä ja tiesin, että toivoa olisi vielä. Hukkuisin ilman Kettutassun apua?
”Auta”, sanoin käheällä äänellä niin, että vettä meni suuhun. Kaukaa kuului Kimalaistassun huuto.”
”Kettutassu, tule jo!”
Olisi Kettutassun päätös pelastaisiko hän minut vai menisi veljensä luokse.

//Kettu?

Nimi: Sipuli

17.03.2020 16:26
Pelkopentu, Yöklaani


Olimme jälleen kerran leikkimässä leirin aukiolla. Poskessani oleva haava oli parantunut, ja sen saamisesta on jo kulunut aika kauan aikaa. Leikimme hippaa. Siksi koska Unipentukin pystyi pelaamaan sitä. Olin ehdottanut itse leikkiä, mainitsematta Unipentua, että hän ei suuttuisi ja jättäisi leikin väliin. Nyt kiinniottajana toimi Omenapentu, jonka minä olin saanut kiinni. Omenapentu jahtasi Lummepentua ympärillämme. Pian he juoksivat vain isompaa ympyrää koko ajan, ja kohta he lähtivät juoksemaan pois ympyrästä. Omenapentu takana kiihdytti vauhtiaan, ja siitä myös Lummepentu. Sitten näköpiiriin ilmestyi Korppitähti, joka käveli kohti sotureiden pesää. Lummepentu ja Omenapentu olivat juoksemassa sokeasti samaan suuntaan.
"Varokaa!" huusin hätääntyneenä. Unipentukin näytti yrittäneen huutavan, kun suu liikkui, mutta ääntä ei kuulunut. Omenapentu kuuli ja jarrutti, mutta Lummepentu oli jo niin lähellä, että törmäsi Korrpitähteen. Päällikkö hyppäsi säikähdyksestä ilmaan ja näki Lummepennun. Heti sen nähtyään hän läpsäisi sitä käpälällään kovaa tajuamatta sen olevan hänen pentu. Lummepentu lensi pitkän matkan, varmaan viisi hännänmittaa oikeaan etuviistoon. Lyödessään Korppitähti oli huutanut:
"Kuka kehtaa heittää minua riistalla!"
Lyötyään pentua hän käänsi katseensa minuun, varmaan koska olin ainoa joka huusi.
"Se oli Lummepentu!" huusin raivosta huolissaan ja menin juoksemaan perään. Suopentu, Unipentu ja kaikesta pihalla oleva Omenapentu minun lisäkseni, lähdimme juoksemaan kohti Lummepennun lentosuuntaa. Löysimme hänet pusikosta veltonnäköisenä.
"Eieiei, älä ole kuollut!" Omenapentu vaikeroi ja lysähti maahan pelonsekaisin tuntein. Kyynel tuli poskihaavani päälle. Myöskin Unipentu ja Suopentu katsoivat surullisina veljeämme. Omenapentu nous käpälilleen ja meni pois pusikosta. Tämä lähti parantajien pesälle, ja sitten tuli sinne lehtiä mukanaan.
"Mitä nuo ovat?" Suopentu kysyi hieman toiveikkaana.
"Kissanminttua. Ei tähän tapaukseen, mutta mielestäni ne ovat tosi hyväntuoksuisia. Ajattelin antaa niitä Lummepennun haisteltavaksi, jos hän aikoisi vielä herätä." Omenapentu selitti kyyneleitä silmissään ja laski lehdet Lummepennun nenän alle. Sitten pennut istuivat veljen luona hetken, ja jossain vaiheessa Omenapentu vei pettyneenä lehdet pois.
"Miksei edes Kipinänloikka tule? Kävithän hänen pesässään?" kysyin toivottaman tuijottaessani Lummepentua.
"Ei hän ollut siellä." Omenapentu kertoi. Katselimme vielä hetken hiljaa ja sitten kosketin ruskeaa kollia kyynelistä märällä nenälläni häntä korvaan. Lummepentu pyyhkäisi etukäpälällään korvaansa.
"Hän on elossa!" huudahdin ja muut kerääntyivät ympärilleni. Lummepentu alkoi vaikeroida.
"Mitä tapahtui?" hän kysyi. Ajattelin että hän ei haluaisi kuulla sitä, ja päätin vain sanoa:
"Ei sillä ole väliä, tarvitaan nyt keskittyä nykyhetkeen."
"Menen sanomaan emolle tästä." Suopentu päätti ja juoksi pois puskasta. Jäimme istumaan vaikeroivan Lummepennun vierelle.
"Jalkaan sattuu." kolli valitti ja osoitti nenällään oikeaan takajalkaan.
"Se onkin vähän oudossa asennossa." Oemanpentu totesi ja totta se oli. Se oli vääntynyt sisäänpäin ja jalka oli koukussa hassusti, eikivalla tavalla. Pian kuulin askelien tömistystä ja Seittiturkki tuli meidän luo Suopentu vanavedessään.
"Voi ei!" tämä kauhisteli katsoessaan Lummepennun jalkaa ja otti pentua niskasta kiinni.
"Sano jos sattuu kultaseni." tämä pyysi hampaidensa välistä ja nosti Lummepennun. Tämä vain roikkui velttona sanomatta mitään. Seittiturkki juoksi parantajan pesälle.
"Voi, näyttää ikävälle." kuului Kipinänloikan ääni pesältä. Sitten Seittiturkki katosi Lummepennun kanssa parantajien pesään.
"Pennut, pentutarhaan!" Korppitähden tiukka käsky kantautui jokaisen meidän korville ja juoksimme täyttä vauhtia pesälle.
"Pysykää täällä. Menkää nukkumaan." kolli murahti ja säikähdimme kun hänen päänsä ilmestyi oviaukosta sisälle. Sitten se hävisi yhtä pelottavasti kuin tulikin. Tottelevaisina menimme makuulle ja yritimme nukahtaa. En tiennyt kyllä muista, mutta itse en ainakaan saanut helposti unta. Mitä jos Lummepentu ei pääsisi soturiksi? Lähteekö Lummepennun jalka? Ajatukset vilisivät mielessäni, kunnes väsyin niihin ja nukahdin.

Nimi: Naru

14.03.2020 14:03
Kimalaistassu, Puhuriklaani

”Eivätkö Kettutassu tai Lumikkoturkki ole tulossa?”
”Eivät, Minttuviiksellä on varmasti omat suunnitelmansa veljesi kanssa, eikä isäsi voi olla joka paikassa. Näette kyllä varmasti päivän aikana vielä toisenne.”
Kimalaistassu heilautti äkäisesti häntäänsä, muttei päästänyt ärtymyksensä näkyä sen enempää. Kolli oli ollut suorastaan täpinöissään sen jälkeen, kun hänet ja hänen veljensä nimitettiin viimein oppilaiksi, mutta samalla hän oli kai unohtanut sen faktan, että se myös tarkoitti yhteisen ajan vähenemistä perheen kanssa.
”Minusta he voisivat silti olla mukana”, Kimalaistassu yritti vielä, mutta Tuhkasiipi pudisteli päätään ja hymyili pahoittelevasti oppilaalleen.
”Olen pahoillani, mutta aamupartion kokoonpano on jo päätetty ja kumpikaan heistä ei ole mukana.” Tuhkasiipi piti hetken hiljaisen tauon puhumisensa välissä, ja Kimalaistassu laski katseensa maahan. Pienikokoinen oppilas ei halunnut olla liian vaivaksi mestarilleen – varsinkaan päivänä, jona hän heräsi jo ennen auringonnousua; kaiken kukkuraksi vielä oikeasti oppilaana eikä pentuna.
”Tiedätkö, tämä voi tehdä jopa ihan hyvää teille kaikille”, harmaaturkkinen kolli lopulta sanoi ja siirsi syvänruskeat silmänsä Kimalaistassuun, ”tiedän teidän olevan tosi läheisiä, mutta on hyvä pystyä pärjäämään myös ilman tuttujen jatkuvaa seuraa. Ajat voivat muuttua hetkenä minä hyvänsä, ja ennen kuin sitä huomaa, voivat läheiset kadota ympäriltä joko tilanteen pakottamana tai omasta tahdostaan. Sitä varten sinun, ja myös Kettutassun, on pärjättävä myös omillanne.” Kimalaistassu aukoi suutaan, mutta ei lopulta saanut päähänsä mitään, mitä kehtaisi sanoa mestarilleen. Siksi hän päättikin vain olla hiljaa ja etsiä katseellaan leiristä Valolehteä, jonka oli määrä tulla aamupartioon myös mukaan. Tuhkasiipi kuitenkin taisi huomata oppilaansa suun epämääräisen availemisen aikaisemmin, koska tämä vielä lisäsi ymmärtävänsä Lumikkoturkin tilanteen:
”Minäkin olen isä, uskon tietäväni kuinka vaikeaa muutos voi olla. On kuitenkin palkitsevaa nähdä pentujeni kehittyvän päivä päivältä tietäen, että heistä tulee vielä upeita sotureita.”
”Taidat olla oikeassa”, Kimalaistassu soi mestarilleen pikaisen hymyn, ennen kuin Valolehti tuli viimein paikalle ja pahoitteli sitä, että kollit olivat joutuneet odottamaan. Tuhkasiipi vakuutteli vaaleanruskearaidalliselle soturille ettei se haitannut, he olivat vain olleet etuajassa, ja Kimalaistassu nyökkäili viestiäkseen olevansa samaa mieltä mestarinsa kanssa. Lopulta he lähtivät yhdessä pois leiristä ja kiertämään reviirin rajoja. Tuhkasiiven ja Valolehden keskustelu Minttutassun edistymisessä soturin opinnoissaan soi Kimalaistassulle hetken aikaa uppoutua ajatuksiinsa. Kyllähän Tuhkasiipi oli varmasti oikeassa siinä, että hetken tauko perheen näkemisestä voisi olla hyvästäkin, mutta ei se sitä kyllä kivaksi tai mukavaksi tehnyt.
”Kimalaistassu, osaatko sanoa, minkä klaanin aluetta tuolla on?”
Valkoruskea kolli yllättyi Tuhkasiiven yhtäkkisestä kysymyksestä, mutta oppilas pyyhki aikaisemmat ajatukset mielestään ja katsoi suuntaan, johon hänen mestarinsa osoitti hännällään. Siellä näytti olevan paljon enemmän puita kuin ne osat Puhuriklaanin reviiristä, jotka hän oli jo nähnyt. Toiselta reviiriltä tuleva tuoksu oli myös erilainen kuin se, mihin Kimalaistassu oli leirissä tottunut. Hän oli kuitenkin kuullut isältään ja Sumusiiveltä paljon muista klaaneista pentuaikoinaan, ja hän osasi heittää Tuhkasiivelle arvauksen.
”Onko se Metsäklaanin?”
”Olet oikeassa. Jos olisimme Kiviklaanin ja Puhuriklaanin välisellä rajalla, huomaisimme siellä olevan enemmän lohkareita ja metsä ei olisi noin tiheää.” Tuhkasiipi kertoi ja katseli huvittuneena Kimalaistassua, joka katsoi Metsäklaanin reviiriä silmät pyöreinä.
”En ikinä pystyisi asumaan tuolla, eihän siellä voi edes juosta kunnolla kun siellä on noin paljon puita esteinä”, Kimalaistassu totesi,”sitä paitsi tuo haju on turhan voimakas.” Valolehti ja Tuhkasiipi naurahtivat oppilaan kommentille.
”Onneksi sinun ei tarvitsekaan, olethan Puhuriklaanin kissa. Metsäklaanin kissat toki voisivat pitää meidän reviiriämme lähes asuinkelvottomana, koska he ovat tottuneet elämään metsänsä piiloissa.” Valolehti vain nyökkäili, ja Kimalaistassu vilkuili sotureita ja Metsäklaanin reviiriä miettien. Hänestä oli edelleen kieltämättä omituista, että metsäklaanilaiset kykenivät asumaan reviirillään, mutta oppilaan oli myönnettävä itselleen, että Tuhkasiivellä oli pointti.
”Niin kai”, hän sai lopulta sanottua ja kolmikko jatkoi kulkemista. Suurimman osan ajasta Valolehti oli hiljaa, Tuhkasiipi esitteli reviiriä ja kertoi muistoja paikoista joita he kiersivät ja Kimalaistassu yritti olla keskittynyt ja kuunteli parhaansa mukaan, kysellen välillä kysymyksiäkin jos siltä tuntui. Ulkona oli edelleen aika kylmä, eihän aurinko ollut vielä hetkenkään patikoinnin jälkeen ollut noussut, mutta Kimalaistassun tuuhea turkki ja kävelemisestä johtuva liike lämmittivät häntä mukavasti.
”Tiedätkö, olimme Lumikkoturkin kanssa samaan aikaan oppilaita”, Tuhkasiipi sanoi heidän ollessaan Harjoituspaikan lähellä.
”Joo ,isä mainitsi siitä joskus”, Kimalaistassu totesi ja ennen kuin Tuhkasiipi ehti edes avata suutaan, oppilas jatkoi vielä, ”ajauduitte kuulemma monta kertaa hankaluuksiin.” Oppilas naurahti hyväntuulisesti mestarinsa pöllämystyneelle ilmeelle, kun vanhempi kissa katsoi pienikokoista kollia yllättyneenä.
”Lumikkoturkki onkin laverrellut hieman enemmän kuin ajattelin”, harmaaturkkinen kolli lopulta sanoi ja virnisti, ”ei hän toki väärässäkään ole, meillä oli seikkailumme.”
”Tiedän”, Kimalaistassu hymyili nähtävän tyytyväisenä siitä, että tiesi Tuhkasiiven oppilasajoista jo ennalta. Ei hänkään toki uskonut, että Lumikkoturkki olisi ihan kaikkea kertonut, mutta pienikin määrä tietoa oli hänelle tarpeeksi.
Sitten Valolehti pysähtyi, ja hänen takanaan kulkevat kollit seisahtuivat myös. Kukaan ei sanonut sanaakaan, ja vaaleanruskearaidallinen soturi näytti mietteliäältä. Kimalaistassu vilkaisi mestariaan, joka näytti keskittyvän tarkastelemaan ympäristöä, eikä tämä ohjeistanut oppilastaan millään tavalla. Kimalaistassu ei kehdannut liikahtaa, ja alkoi myös pähyillä heidän ympärilleen.
Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, että Kimalaistassu ymmärsi soturien havainneen kissan jossain lähellä. Oppilas alkoi haistella ilmaa ja ymmärsi nopeasti kyseessä olevan joku Puhuriklaanin kissa.
”Se on joku klaanista”, hän sanoi niin hiljaa, että soturit hädin tuskin kuulivat. ”Mutta kuka lähtisi leiristä ennen auringonnousua ja tekemään mitä?” hän pohdiskeli vielä ääneen, tosin Kimalaistassun puhe oli niin mutinaa, ettei hänestä todennäköisesti saanut mitään selkoa. Oliko joku tapaamassa Puhuriklaanin ulkopuolisia kissoja? Tuskin, ainakaan oppilas ei haistanut, että ilmassa olisi ollut vieraita tuoksuja.
Polulla näkyi liikettä, joka muutaman silmänräpäyksen kuluessa sai partion hieman rentoutumaan ja hiljaisuuden rikkoutumaan:
”Untuvatassu!” Valolehti huudahti ensimmäisenä ja käveli nopeasti lähemmäs kissaa. Kimalaistassu ei peitellyt hämmennystään, kun erotti itseään vanhemman, valkeaturkkisen ja sinisilmäisen parantajaoppilaan hämärässä. ”Mitä sinä Tähtiklaanin nimeen teet täällä jo ennen auringonnousua?” Valolehti ihmetteli pehmeällä, mutta yllättyneellä äänellä. Tuhkasiipi ja Kimalaistassu katsoivat parantajaoppilasta hiljaisina, mutta soturioppilas osasi tulkita mestarinsa väpähtelevästä hännänpäästä, että tämäkin odotti kiinnostuneena vastausta parantajaoppilaalta.

//Untuva?

Nimi: Tähdenlento

13.03.2020 20:41
Omenapentu, Yöklaani

Oli vasta auringonnousun aika ja silti kaikki sisarukseni olivat jo hereillä. Ja niin olin myös minä, koska miten muuten näkisin ovatko hereillä vai eivät. Lummepentu yritti minut saada leikkimään leikkitappelua ja vaikka muut kuinka sanoivat sen olevan vaaratonta, en uskonut siihen. En saanut mielestäni pois kuvaa siitä kuin Pelkopentu vuosi verta. Ehkä ajan kanssa. Olihan minulla ollut muutenkin rauhaton yö. En ollut saanut nukuttua ennen kuuhuippua ja senkin jälkeen uneni oli ollut erittäin levotonta. Kuulin pentutarhan toisesta päästä kuinka Suopentu kysyi miksi Unipentu aukoi suutaan. Se oli seuraava asia mistä piti olla huolissaan. Ymmärtämäni mukaan Unipentu oli muuten tavallinen, mutta hän ei vain puhunut. Jos Unipentu ei puhunut miten hän kommunikoisi muiden kissojen kanssa ja minusta tuntui, että Korppitähti ei olisi viimeinen kissa, joka kutsuisi häntä tyhmäksi sen takia. Vaikka eihän Unipentu tyhmä ollut.
”Mutta ei siinä oikeasti satu”, kuulin Lummepennun sanovan. Säikähdin ensin, koska olin ollut niin hautautuneena omiin ajatuksiini, että olin unohtanut missä olin. Minulla on käsittämättömän huono muisti!

Sanoin Lummepennulle viimeisen kerran ei ja siirryin lähemmäs kuuntelemaan Suopennun ja Unipennun yksipuolista keskustelua. Suopentu yritti saada Unipentua puhumaan, mutta tämä vain aukoi ja sulki suuta kiivaasti. Tuossa veisi kauan. Jos Suopentu onnistuisi saamaan edes yhden sanan Unipennusta irti, voisi sanoa, että hän on onnistunut mahdottomassa. Ei sillä, etten uskoisi Unipennun pystyvän siihen, mutta olin melko varma, että hän olisi sanonut jotain jos hän voisi. Seittiturkki oli saanut Pelkopennun haavan puhdistettua ja hänen poskensa muistutti jo melkein samalta kuin ennen haavaa. Ilmeisesti Korppitähti ei ollut raapaissut syvää haavaa.

Jätin Pelkopennun ja Lummepennun kahdestaan juttelemaan ja livahdin Unipennun ja Suopennun luokse. Unipentu aukaisi taas suunsa aivan kuin hän puhuisi kieltä, jota me muut emme ymmärtäneet.
”Unipentu, nyökäytä päätäsi, jos olet puhunut jotain joskus”, sanoin. Olisihan mahdollista ettei Unipentu uskaltanut puhua meille, mutta jollekulle toiselle. Naaras nyökäytti päätään kasvoillaan ilme, joka sanoi ”Typeräkö olet”. Seuraavaksi pyysin häntä osoittamaan tassullaan sitä kissaa jolle hän oli puhunut. Hän ojensi tassunsa ja näytti Suopentua, minua, Pelkopentua, Lummepentua ja Seittiturkkia. Aivan kuin hän olisi osoittanut kaukana olevaa Korppitähden pesää. Vilkaisin Suopentu epäröivästi ja hän tuntui olevan yhtä hämmentynyt kuin minäkin. Oliko Unipentu mielestänsä puhunut joskus?

Seittiturkki kutsui meidät kaikki koolle ja näytti pientä olentoa. Mikä se oli? Sisaruksenikin katselivat olentoa ihmeissään ja Seittiturkki taisi huomata ihmetyksemme.
”Se on hiiri. Teidän on aika totutella tuoresaaliiseen”, emo selvensi. Pitäisikö meidän syödä se? Jos emo kuvitteli minun edes koskevan siihen, hän oli väärässä. Muutkin näytti vastahakoisilta. Hyppäsin kauemmas niin, että törmäsin pentutarhan seinään ja mätkähdin maahan sammalille.
”Ette viitsisi, ei se nyt niin paha ole. En halua kuulla enää yhtään valitusta Korppitähdeltä kasvatuksestanne”, Seittiturkki sanoi ja huokaisi sen jälkeen. Emo näytti jo melko epätoivoiselta, joten päätin maistaa. Eikä se loppujen lopuksi maistunut niin pahalta kuin se näytti. Pelkopentu maistoi seuraavana ja muut hänen perässään. Emo näytti helpottuneelta ja Korppitähti sattui kulkemaan juuri silloin ohi. Hän vain mulkaisi ensin Pelkopentu ja sitten minua. Toivoin ettei kukaan muu huomannut sitä, sillä jokainen meistä taisi vielä olla pelästyneitä siitä mitä hän oli tehnyt Pelkopennulle. Tiesin, että hän oli erittäin pettynyt päätöksestäni ryhtyä parantajaksi, mutta sehän ei ole hänen päätettävissään mitä minä aioin tehdä.

Pentutarhassa ei ollut oikein mitään tekemistä, joten lähdin muualle leiriin, vaikka tiesin sen olevan riski. Voisin törmätä Korppitähteen, eikä siitä tulisi iloinen tapahtuma. Kuljin siis suoraan parantajanpesään katsomaan onko Kipinänloikka siellä. Parantaja oli järjestelemässä jotain marjoja, kun kuuli tuloni.
”Ai hei, Omenapentu”, Kipinänloikka sanoi ”Voisitko auttaa, jotkut marjat ovat vähän kierineet.” Rupesin pyydystämään pieniä marjoja. Se oli itse asiassa hauskaa! Kun sain kaikki marjat kerättyä, annoin ne Kipinänloikalle.
”Mitä nämä marjat ovat ja mitä ne tekevät?” kysyin.
”Ne ovat katajanmarjoja ja ne auttavat vatsakipuun”, Kipinänloikka kertoi. ”Sinä taidat todella haluta parantajaoppilaaksi.” Hän lisäsi hyvillään. Sentään joku muu oli iloinen valinnastani. Päätin kumminkin, että olisi aika palata pentutarhaan,

Olin ehtinyt juuri ulos parantajanpesästä kun huomasin suunnilleen ketunmitan päässä Korppitähden. Tätä minä olinkin pelännyt. Yritin olla välittämättä, mutta kollin mulkaistua minua ikävästi, päätin sanoa jotain.
”Tämä on minun valintani, ei sinun, joten voit lopettaa mulkoilemisen”, sanoin. Jos Korppitähti suuttuisi, ihmettelisin minkä takia hän ei suuttunut joka asiasta mitä hänelle sanotaan.
”Pidä varasi pentu. Olet sotkeutunut asioihin, jotka eivät kuuluu sinulle”, päällikkö sanoi uhkaavasti. ”Älä koskaan unohda katsoa taaksesi.”
”Sinä olet hullu!” sanoin, vaikka tiesin, että siitä ei olisi mitään hyötyä. Kuljin hänen ohitseen antamatta hänelle enää tilaisuutta vastata. Tunsin kulkiessani takaraivossani Korppitähden raivokkaan katseen. Mutta hän nyt tuntui aina olevan raivokas.

Kun astuin pentutarhaan sisälle, emo oli melkein heti vastassa.
”Missä sinä olit?” emo kysyi. Aivan kuin olisin ollut ikuisuuden poissa.
”Autoin Kipinänloikkaa, mutta sitten törmäsin Korppitähteen”, kerroin totuuden mukaisesti. Emon silmät täyttyivät huolesta ja kuulin sisarusteni henkäykset takana.
”Et kai sanonut mitään varomatonta”, Seittiturkki kysyi. Olen tosi huono valehtelemaan, joten päätin kertoa totuuden.
”No miten sen nyt ottaa, käskin hänen olla puuttumatta valintoihini ja sanoin häntä hulluksi”, vasta huomattuani emon järkyttyneisyyden, tajusin kuinka suuren virheen olin tehnyt tehdessäni Korppitähdestä vihollisen. Olin silti puhunut vain suoraan sydämestäni, joten jos pystyin sanomaan sellaisia asioita Korppitähdelle, pystyin kaiketi sanomaan suunnilleen kaiken.

//Seitti tai sisarukset?

©2020 Kuunkaiku - suntuubi.com